Helppokäyttöinen palvelu Veikkaus Oy:n asiamiehille, jotka haluavat auttaa asiakkaitaan voittamaan pitkävedossa ja ansaita entistä suurempia asiamiespalkkioita. Silloin molemmat voittavat. Palvelulla on erittäin pitkä historia, joka ulottuu vuodesta 1940 tähän päivään asti. Annetaan alan parhaan palvelun käyttäjille Veikkauksen mainostama nimi.
Veikkaus Oy:n asiamiehet
Veikkaus Oy kertoo nettisivuillaan, että rahapeleissään epäonnistuneiden asiakkaiden menettämistä rahoista enemmän kuin kaksi kolmasosaa kerätään myyntipaikkoihin kuten kauppoihin, kioskeihin ja huoltoasemille saapuneilta asiakkailta. Myyntipaikkoja on Suomessa enemmän kuin 6000 ja pitkävetoa tarjoavia asiamiehiä enemmän kuin 3000. Näiden Veikkauksen etuasiakkailta keräämistä häviörahoista muutama prosentti palautetaan asiamiehille myyntipalkkioina.
Suuri rahapeliongelma ja sen ratkaisu
Kun rahapelikauppa on siirtynyt yhä enemmän Veikkauksen omille nettisivuille myymälöissä asioimisen sijasta -- ja vieläkin enemmän kokonaan internetiin -- monet asiamiehet ovat joutuneet vaikeuksiin. Veikkauksen asiamiehillä ja asiakkailla on siksi ratkaistavanaan yhteinen ongelma.
Ongelman nimi on raha. Kuinka voidaan lisätä myyntiä ja kasvattaa asiamiespalkkiota siten, että asiakkaat eivät menetä rahaa entistäkin enemmän? Tähän on olemassa yksinkertainen ratkaisu: onnistuneiden rahapelien määrää pitää lisätä.
Näin se tapahtuu. Asiakkaille kerrotaan mistä otteluista ja minkä tulosten puolesta parhaat vedonlyöjät lyövät vetoa. Muuta ei tarvita. Kun vedonlyönti on voitollista, asiamiehet lähipiireineen voivat kasvattaa liikevaihtoaan ja siten myös saatavia asiamiespalkkioita periaatteessa kuinka paljon tahansa.
Samoin käy entisille häviöasiakkaille, joista voi näin tulla ihan oikeita etuasiakkaita mikäli molemmat pitävät panoksensa riskeihin verrattuna riittävän pienenä. Rahapeleistä riippuvuus ei ole huono asia lainkaan kun vedonlyönti on voitollista.
Tee näin
Jos olet Veikkaus Oy:n asiamies ja haluat auttaa itseäsi ja asiakkaitasi, ota yhteyttä henkilöön, joka kertoi sinulle tästä tai lähetä sähköpostia EMAIL. Palvelu on avoin kaikille mutta kaikki eivät voi olla voittajia, koska muiden pitää hävitä se mikä itse voitetaan. Tämä palvelu on siksi mahdollista tarjota vain pienehkölle määrälle Veikkaus Oy:n asiamiehiä.
Jos olet vedonlyöjä etkä Veikkauksen asiamies, pyydä ketä tahansa asiamiestä ottamaan yhteyttä. Suositeltavien pelikohteiden tiedot toimitetaan vedonlyöjille useista käytännön syistä ja erityisesti tarvittavan työmäärän minimoimiseksi vain Veikkauksen asiamiesten kautta.
Palvelun sisältö ja käyttäminen
Talvella kohteena ovat Englannin Premier League, Saksan Bundesliga, Ranskan Ligue 1, Espanjan La Liga ja Italian Serie A. Kesällä Suomen Veikkausliiga, Ruotsin Allsvenskan ja Norjan Eliteserien. Usein myös Islannin ylin liiga. Kesä alkaa toukokuussa ja talvi syyskuussa.
Veikkauksen asiamiehille toimitettavat tiedot sisältävät vähintään 10 ja enintään 20 seuraavan viikonlopun (pe..ma) ottelua mikäli viikolla ei ole maaotteluita eikä liian monta cup-ottelua. Joskus harvoin kohteiksi voidaan valita lisäksi muiden viikonpäivien otteluita.
Vetoa lyödään kotijoukkueen (1) tai vierasjoukkueen (2) voiton puolesta Veikkaus Oy:n pitkävedossa joko yksitellen tai pitkinäkin riveinä kunkin oman valinnan mukaisesti. Lisäksi on määritelty missä otteluissa odotettava tulos on vain erittäin harvoin tasapeli (X).
Pelikohteet on jaettu kahteen ryhmään: pienen kertoimen suosikki voittaa tai suuren kertoimen altavastaaja voittaa. Nämä tiedot antavat mahdollisuuden lyödä vetoa voitollisesti hyvinkin monella tavalla.
Aina pitää kuitenkin muistaa, että kenenkään vedonlyönnin voitollisuutta ei voida taata eikä luvata vaikka aikaisempi menestys on ollut vähintäänkin loistava. Myös Veikkauksen kertoimin ilman tarvetta etsiä muualta parempaa!